Tulevia tapahtumia päästä kokemaan laulajat livenä

1.5. Vappuaamu Näsinkalliolla
Laulajien jokavuotinen perinne kokoaa monisataisen yleisön Näsinkalliolle aamulla klo 10. Keväistä ja vapun henkeen sopivaa ja sopimatonta mieskuoromusiikkia mitä parhaimmissa tunnelmissa!

27.5. Sinun kanssasi tähtisilmä
Kevään ehdoton juttu vanhan kunnon iltamien hengessä! Tullikamarin Pakkahuoneen äänentoistollisessa konsertissa kuoro sekä sen ohjelmisto yllättää. Tänä vuonna mukana myös Rajaton-yhtyeestä tuttu Hannu Lepola tähdittää ja iltamia tahdittaa ja tanssittaa King Karell ja Humpuukimaakarit

8.-11.6. Tampereen Sävel
Kuoro on jälleen mukana kansainvälisessä kuorokatselmuksessa. Kultahanat auki!

10.8. Tapahtumien Yö
Laulajat mukana Tampereen Tapahtumien yössä.

1.9. Pirkanmaan liiton Pirkan päivän juhla Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa klo 18, kuoroa johtaa Simo Hautamäki

5.12. Isänmaallinen Juhlakonsertti Tampere-talossa klo 19
Arvostelumenestystä saavuttanut Laulajien vuoden päätapahtuma on ehdottomasti kokemisen arvoinen elämys.

17.12. Joulukonsertti Pirkkalan kirkossa klo 18
Joulukonserttien ykkönen Pirkkalassa. Tunnelmaa ja joulurauhaa.

20.12. Joulukonsertti Tampereen tuomiokirkossa
“Paras koskaan kuulemani joulukonsertti!” – yleisöpalautetta viime vuodelta.


Mieskuoro Laulajat

Mieskuoro Laulajat (MKL) on perustettu Tampereella vuonna 1909. Kuoro pyrkii toiminnassaan korkeaan taiteelliseen tasoon ja puolustaakin paikkaansa maamme yhtenä tämän hetken arvostetuimmista mieskuoroista. Viimeisin konserttiarvio löytyy täältä:

http://www.aamulehti.fi/kulttuuri/konserttiarvio-mieskuoro-laulajat-nousi-uudelle-tasolle-24115754/

Laulajien ohjelmisto sisältää muun muassa serenadeja, joululauluja, kevyttä musiikkia sekä uutta vokaalimusiikkia, unohtamatta tietenkään perinteistä mieskuoro-ohjelmistoa. Lue lisää...


ISÄNMAALLINEN JUHLAKONSERTTI 5.12. – YLEISÖ- JA ARVOSTELUMENESTYS

Mieskuoro Laulajat nousi uudelle tasolle

Eihän tätä poppoota ollut tunnistaa muutaman vuoden takaiseksi Laulajiksi! Paavo Hyökki on ehtinyt saada lähestulkoon ihmeitä aikaan pari vuotta sitten alkaneella johtajakaudellaan.

Kuoron tulkinnassa Toivo Kuulan Nuijamiesten marssista hämmästytti moni asia: artikulaation selkeys, ilmaisun tavaton voima ja soinnin tasapainoisuus.

Aivan huippua, jopa mieskuorojemme lippulaivan Ylioppilaskunnan Laulajat mieleen tuovalla tavalla, olivat myös Kuulan Virta venhettä vie ja Leevi Madetojan Valkeat kaupungit. Niissä kuoro vakuutti niin sanojen ja sävelten hienovireisellä yhteensulautumisella kuin soinnin herkillä vivahteillakin.

Konserttiarvio: Mieskuoro Laulajat nousi uudelle tasolle / Harri Hautala Aamulehti 7.12.2016

Sykähdyttävä ja mieleenpainuva Isänmaallinen juhla 2015

“Upea ja mieleenpainuva konsertti! Jorma Uotista mukaellen voi todeta, että kuoro on luopunut keskinkertaisuudesta ja antanut tilaa korkeatasoiselle laadulle. Se oli soinnillisesti kauniin pehmeää ja tarkkaa, ja tarvittaessa rytmisesti iskevää.” Jyrki Lähteenmäki, musiikkitieteen tohtori


Haluatko laulajaksi?

Etsimme aktiivisesti uusia laulajia. Odotamme laulajalta tarkkaa sävelkorvaa, kehityskelpoista lauluääntä, nuotinlukutaitoa ja yhteisöllisyyttä. Tervetuloa pääsykokeisiin Laulumajalle (Takojankatu 1 c B, 33540 Tampere). Lue lisää...


Tilaa kuoro tai kvartetti esiintymään

Mieskuoro Laulajilta voit tilata korkeatasoisen lauluesityksen juhliisi. Esiinnymme joko neliäänisenä kvartettina tai vaikka koko 40-miehisen kuoron voimin. Lue lisää...


Vuokraa laulumaja

Kaipaatko juhlatilaa? Tampereella Kalevassa sijaitsevan Laulumajan juhlasalissa on tilaa yli 100 hengelle. Lue lisää...


Laulajien oma Wiki

Kirjaudu sisään Wikiin selaamaan sisäisiä tiedotteita ja nuottiarkistoa